Bostoninterrierin hankinta
Oletko hankkimassa koiranpentua?
Koiranpennun hankinta on iso ja tärkeä päätös, joka tulee tehdä riittävän huolellisen harkinnan jälkeen. Suosittelemme, että tutustut rotuun esimerkiksi käymällä koiranäyttelyssä tai vierailemalla kasvattajan luona.
Ennen bostoninterrierin hankintaa kannattaa miettiä tarkkaan, onko sinulla tarpeeksi aikaa energiselle bostoninterrierille. Kyseessä on reipas ja energinen koirarotu, joka tarvitsee päivittäin kohtuullisen paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Niin kuin muunkin rotuinen koira, bostoninterrieri pitää kouluttaa. 8-viikkoinen pentu ei ole valmis, vaan pääpaino koiran koulutuksessa on kahden ensimmäisen elinvuoden aikana.
Erinomainen harrastuskoira
Bostoninterrieri on iso koira pienessä koossa: se sopii erinomaisesti erilaisiin harrastuksiin, kuten agilityyn, tokoon ja rallytokoon. Bostoneita kilpailee jonkin verran mm. agilityssä. Mielestämme bostoninterrieriltä löytyvät erinomaiset ominaisuudet aktiiviseen harrastamiseen reippaan ja energisen luonteensa vuoksi. Toivommekin, että rodun suosio aktiivisten harrastajien parissa lisääntyisi.
Rodun luonnetestaus
Suomessa on bostoninterriereitä luonnetestattu jonkin verran hyvin tuloksin. Olemme myös itse halunneet saada lisätietoa kasvattiemme luonteista ja käyttäneet joitakin kasvattejamme luonnetestissä.
Valitse kasvattaja huolellisesti
Jos päädyt siihen tulokseen, että bostoninterrieri on sinulle tai teille sopiva rotu, kannattaa kasvattaja valita huolellisesti. Bostoninterrierin suosio on kasvanut hiljattain, mikä on tuonut rodun pariin paljon uusia kasvattajia. Heistä kaikki eivät suinkaan ole kiinnostuneita pyrkimään pitämään rodun luonne, terveys ja rakenne korkeatasoisena.
Jos päätät hankkia koirasi kasvattajalta, joka on aloittanut rodun kasvattamisen hiljattain, kannattaa pohtia muutamia seikkoja. Selvitä, mistä kasvattaja on saanut tietämyksensä rotuun, siinä esiintyviin haasteisiin, terveysasioihin sekä onko niitä harkittu yhdistelmää miettiessä. Nykyisin bostoninterrierejä saa yhdistelmistä, joista kumpikaan vanhempi ei ole käynyt näyttelyssä. Moni pennunhankkija ja koiran omistaja ajattelee helposti, ettei aio käyttää omaa koiraa näyttelyissä, joten miksi vanhempien tulisi olla näyttelytähtiä. Kotikoirakin kuitenkin tarvitsee hyvän luonteen ja terveen rakenteen.
Näyttelyissä ja kilpailuissa käyneistä koirista voidaan sanoa, että ne ovat ainakin jossain määrin toimivia yksilöitä. Näyttelyissä jokainen koira saa kirjallisen laatuarvostelun, jossa ulkopuolinen ihminen arvioi koiran rodunomaisia hyviä puolia sekä tuo esille koiran virheitä, jotka tulee huomioida jalostuksessa. Kaikki koirat eivät kuitenkaan ole jalostuskoiria. Kasvatuksessa on tärkeää huomioida koirien luonne, rakenne, liikkeet, terveys sekä lähisuvun terveys.
Pennuille hyvä ja turvallinen koti
Omassa jalostustyössä meille on tärkeää saada kasvateillemme huolehtiva, turvallinen, rakastava ja harrastava koti, joka pitää yhteyttä pennun luovutuksen jälkeenkin.
Mikäli olet kiinnostunut East Bostons -pennusta, voit kysellä niitä meiltä ensin sähköpostitse tai puhelimitse. Esittele lyhyesti itsesi, harrastuksesi ja millaista bostonia olet ajatellut perheenjäseneksi.
Ennen pennun luovutusta pennun tuleva perhe saa kuvia ja kuulumisia pennusta sekä pentueen kehityksestä ensimmäisestä elinvuorokaudesta lähtien. Jatkossa tietoa tulee sähköpostilla noin viikon välein luovutukseen asti. Pentuinfo ja varausmaksuehdot lähetetään tutustumista varten hyvissä ajoin postitse ennen pentujen luovutusta.
East Bostons -pennut luovutetaan noin 8-viikkoisina, eläinlääkärin terveystarkastamina, tunnistusmerkittyinä ja rekisteröityinä. Pennun mukaan ostaja saa mukaan kuivamuonaa, jota pentu on tottunut syömään. Koiran kaupasta tehdään kirjallinen sopimus Kennelliiton kaavakkeelle.
Onko sinulla kysyttävää bostoninterrierin hankinnasta? Ota yhteyttä!